Julkinen liikenne Helsingissä – Metrolla kulkeminen

Suomen pääkaupungissa liikkuminen omalla autolla voi olla turhauttavaa varsikin, jos ei itse Helsingissä asu, liikenne voi olla jopa kaaoksellinen ulkopuolisen näkökulmasta varsinkin ruuhka-aikoina, joista pahimmat ovat aamuisin, kun ihmiset menevät töihin ja kouluihin, lounasaikaan kun ihmiset pitävät taukonsa sekä myös iltapäivällä työpäivän päättyessä.

Julkisille liikkuessa voi samalla myös aikuisena pelata rahapelejä, joita netti ja mobiilimaailma on nykyään pullollaan myös suomalaisille pelaajille saatavilla. Paras valikoima uudet suomalaiset nettikasinot, klikkaa tästä.

Onneksi kuitenkin Helsingissä on yllättävän sujuva julkinen liikenne, joka helpottaa huomattavasti pääkaupunkiseudulla liikkumista, näistä julkisista vastaa Helsingin Seudun Liikenne (lyhennettynä HSL). HSL:n tarjontaan kuuluu bussiliikenne, junaliikenne pääkaupunkiseudulla sekä myös metro. Monelle helsinkiläiselle autottomuus on vaihtoehto, jonka mahdollistaa nimenomaan toimiva ja kattava julkinen liikenne. Lisäksi jos helsinkiläinen sitten tarvitsee autoa, on kaupungissa paljon vaihtoehtoja autonvuokraukselle tai sitten voi vaihtoehtona miettiä myös yhteisautokäyttöä, joita palveluita löytyy Helsingin alueelta.

Metro tuli 80-luvulla

Metroliikenne aukesi Helsingissä jo elokuussa vuonna 1982, ja siitä se on sitten laajentunut. Vielä muutama vuosi taaksepäin metro kulki Vuosaaresta Lauttasaareen ja myös Mellunmäestä Lauttasaareen sekä toisinpäin.

Metrohankkeissa on ollut joka kerta omat haastavuutensa ja ylipäätänsä metroliikenteen alkuperäisessä hankkeessa lähes 40 vuotta sitten oli paljon omia epäselvyyksiä mutta nyt ajankohtaisempi länsimetro ja siihen liittyvät ongelmat ovat olleet isommat. Tämä kyseinen metroliikenteen laajennus on ollut lievästi sanottuna haastava niin urakoitsijoille, HSL:n väelle sekä myös asiakaskunnalle, kun rakennustöistä on aiheutunut omat haittansa lähiympäristölle niin kuin mikä tahansa muukin rakennushanke eikä asiaan välttämättä ole auttanut se että tämä kyseinen hanke on jo nyt muutaman vuoden myöhässä eikä tavallisella kansalla ole minkäänlaista varmuutta siitä milloin tämä laajennushanke on valmis.

Länsimetro tulee sen valmistuessa (sitten kun se joskus on valmis) helpottamaan useammankin kansalaisen elämää joiden työmatkatkin mahdollisesti helpottuu. Esimerkkinä vaikka, jos Espoon Soukasta liikkuu töihin Helsingin keskustaan, niin joutuu ensiksi liikkumaan bussilla Matinkylään ja siitä sitten metrolla Kamppiin tai Rautatieasemalle, mutta länsimetron yksi asemista tulee sijaitsemaan Soukassa lukuisten muiden uusien asemien joukossa. Soukasta kuitenkin on vielä yllättävän yksinkertaista liikkua Helsinkiin julkisilla mutta kyllä metron valmistuminen tulee vaikuttamaan huomattavasti jo työmatkan pituutta sekä kestoa.

Mutta vaikka metrohankkeissa onkin ollut haasteena sekä epäselvyytensä niin itse metrolla matkustaminen on varsin mukavaa sekä helppoa eikä siinä loppujen lopuksi kestä kauaa päästä vaikkapa päädystä päätyyn eli Vuosaaresta Matinkylään.

Joinakin aikoina toki tämä metrot ovat todella täysiä, mutta onneksi metroissa on myös tilaa seisomapaikoillakin ja metrot ovat suunniteltu myös siten että niissä on matkan aikana turvallista seistä.

Metrolla edullisesti matkustamista

Metrolla matkustaminen on myös edullista, toki riippuen mihin asti matkustat kun HSL:n lippujen hinnat vaihtelevat sektorien mukaan joihin tuli viime vuoden puolella muutoksia, aikaisemmin nämä olivat vyöhykkeitä ja ne olivat huomattavasti selkeämpiä mutta ajan kanssa näihin uusiinkin tuli totuttua ja vaikket tietäisi minkä lipun tarvitset niin HSL:n puhelinsovelluksella saat helposti selville kun vain kirjoitat hakuun että mistä mihin olet menossa, hinnat taas ovat 2-4 euron luokkaa ainoana poikkeuksena on kaikkien sektorien lippu jonka kertalippu maksaa 6.30€ aikuiselta. Lapsilippu on taas puolet aikuisen hinnasta. Lippujen tarkastus on epäsäännöllistä niin metroissa kuin junissakin mutta mikäli sinulla ei ole lippua tai sitten matkustat väärällä lipulla niin tarkastaja lähes poikkeuksetta kirjottaa tarkastusmaksun, joka on 80 euroa.

HSL:n puhelinsovelluksella voit myös tarkistaa aikataulut reitillesi, joka myös näyttää mahdolliset vaihdot sekä myös bussien ja junien linjat joka helpottaa paljon Helsingin, Espoon ja Vantaan alueilla liikkumista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *